Kävin tänään luovuttamassa verta Mikelin ja hänen isänsä kanssa. Asia ei ole täällä ihan samanlaista kuin Suomessa, ok itse luovutus kyllä, mutta kysymykset ovat erit ja hemoglobiinia ei mitata. Yritin saada Mikelin kanssani haastatteluun, mutta lääkäri ei suostunut yksityisyyden suojan takia. Halusin Mikelin sinne, koska pelkäsin, etten ymmärrä kaikkea, mutta haastattelu meni hyvin, en kyllä ymmärtänyt kaikkea, mutta selittämällä ja kansainvälisin käsimerkein selvittiin.  Täällä ei kysytä mm. poikien välisistä suhteista ja kysely tehdään ainoastaan ensimmäisellä kerralla, eikä henkkareita tarkisteta. Sanoivat vain että Suomessa on hyvä veri ja rajoitukset tiukemmat, ettei ole minkäänlaista ongelmaa.

Kun meniin luovutus tilaan, tuntui kaikki hoitajat tietävän, etten ole paikallinen ja viimeistään nimen lausuminen toi sen esiin. Mikelin ja hänen isän luovutus oli nopea, mutta totta kai mun verisuonten kanssa oli heti ongelmia. Pistivät piikin suoneen, mutta mitään ei tullut ulos, hoitaja yritti pistää liikutella ja laittaa syvemmälle, mutta tuloksetta. Alkoi jo kädet hiostua ja paniikki iskeä, olin todella hermostunut.  Sitten hoitaja kutsui toisen hoitajan paikalle ja verta saatiin tulemaan. Kun Mikelin puntari piippasi, käskin hänen katsoa, paljonko mulla on jäljellä, en ollut edes puolessa välissä, sitten näin Mikelin isän lopettavan luovutuksen, olin jo vähän paniikissa.  Sitten kuulin mun puntarin piippaavan, mutta hoitaja sanoi sen olevan 10min aikaraja, että vielä jatketaan…